Intranet      
Gennarby, Raaseporin kaupunki Gennarby, Raaseporin kaupunki 2017 Gennarby, Raaseporin kaupunki

Puhtaat vedet

kylässä ja ympäristössä

Gennarby, Raaseporin kaupunki

Gennarby, Raaseporin kaupunki

Kylän tarina

Gennarbyn kylä koostuu vanhasta asutuksesta, joka on muodostunut Gennarbyträsket -nimisen järven rannassa olevan meijerin ympärille 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Järven rannalla on noin kymmenen talouden asutus. Pohjoispuolella on ympärivuotista asutusta ja eteläpuolella muutama vapaa-ajan kiinteistö. Alueella harjoitetaan myös maataloutta.

 

VillageWaters -hankkeen alkaessa kylän jätevesijärjestelmät olivat kymmeniä vuosia vanhoja, Suomessa hyvin tyypillisiä, sakokaivojärjestelmiä. Lainsäädännön vaatimusten mukaan jäteveden käsittelyä Gennarbyssä oli parannettava. Talousveden kyläläiset ottivat omista talousvesikaivoistaan, joiden veden laatu vaihteli. Osaa kaivoista ei oltu koskaan tutkittu. Tarve paremman laatuiselle juomavedelle oli suuri.

 

  

 

 

Järviveden laatua seuratataan  reaaliajassa puolen tunnin välein. Voit seurata mm. lämpötilaa, sähkönjohtavuutta, pH:a ja sinileväpitoisuutta.

 

Veden klorofylli-a -pitoisuus kuvaa kasviplanktonin kokonaismäärää eli biomassaa. Erinomaiseksi luokitellussa järvessä klorofylliä on alle 4 µg/l ja hyvässä alle 10 µg/l.

 

Veden sameus johtuu savesta, raudasta, kolloidisista yhdisteistä tai runsaasta levämäärästä. Vesi on kirkasta, kun FTU on alle 1.


Vesiekosysteemissä happea kuluu eliöiden hajotustoimintaan ja kemiallisiin reaktioihin. Talvella normaali päällysveden happipitoisuus on 12-13 mg O2/l. Kesällä normaali happipitoisuus on 8-9 mg O2/l.

Talvisin mittari ei ole käytössä. Voit katsoa historiadataa Täältä

 

 

 

Jäte- ja talousvesihuollon lisäksi kyläläisille oli tärkeää, että järven veden laatu pysyy niin hyvänä kuin on mahdollista. Tätä varten oli jo ryhdytty toimenpiteisiin. Järvellä sai käyttää vain sähkömoottoreita, ei tavanomaisia perämoottoreita.

Gennarby, Raaseporin kaupunki

Mitä hankkeella on saatu aikaan?

Asukkaiden jäteveden käsittelyä ja puhdasta juomavettä koskeviin tarpeisiin parhaiten sopivana valittiin pilotin toteutustavaksi kunnalliseen järjestelmään liitettävän vesi- ja viemäriverkosto rakentaminen kylälle.

 

Suunnitteluvaiheessa kävi myös ilmi, että samassa yhteydessä voidaan korvata kiinteistöjen vanhat maanpäälliset sähköjohdot maakaapeleilla sekä asentaa nopeat laajakaistayhteydet mahdollistavat valokuitukaapelit. Kun sähköjohdot sijoitetaan maan alle, myrskytuhojen ja ukonilman aiheuttamat riskit pienenevät. Valokuidun vetämisessä kallein työ on kaivaminen, mutta toteutus osana jätevesiuudistusta teki sen taloudellisesti mahdolliseksi.

 

Gennarby, Raaseporin kaupunki

Keitä osallistui pilotin toteutukseen?

Jotta kylän yhteinen viemäriverkosto kunnalliseen keskitettyyn viemäriverkostoon liittymistä varten saatiin rakennettua, ja hanke etenemään muutenkin sovitusti, kylälle perustettiin vesiosuuskunta, Nytorp Vatten Andelslag. Kaikki vakituisesti asutut kiinteistöt ja myös osa vapaa-ajan asunnoista, yhteensä kymmenen kotitaloutta liittyi osuuskuntaan. Kaapelien ja putkien maahan vetämisestä vastasi Nytorp Vatten Andelslag. Rakentamisen jälkeen toiminnasta vastaavat kunta, sähköyhtiö ja valokuituoperaattori. Järjestelmän rakentaminen alkoi syyskuussa 2017 ja työ valmistui kaivuutöiden osalta saman syksyn aikana. Järjestelmän käyttöönoton ja seurannan osalta pilotti valmistui syyskuussa 2018.

 

VillageWaters-hanke tuki uudistusta palkkaamalla koordinaattorin huolehtimaan vesiosuuskunnan kautta tapahtuvasta ja VillageWaters pilottityönä tehdystä jätevesiuudistuksen suunnittelu-, vedenlaadunseuranta- ja viestintäyhteistyötä. Kylän viemäriverkoston rakennustyö ei saanut suoraa taloudellista tukea VillageWaters -hankkeelta. Suomalaiset hankekumppanit osallistuivat pilotin toteutukseen seuraavasti: Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö yhteistyöstä koordinaattorin kanssa sekä Gennarbyträsketin ja kaivoveden vedenlaadun seurannasta näytteenotoin ja automaattiseurannan avulla sekä keräsi pilotista haastatteluin tiedot LCA-raportointia varten. Suomen ympäristöopisto Sykli tuki asiantuntemuksellaan uudistustyön suunnittelua ja vesiosuuskuntatyötä. Luonnonvarakeskus vastasi maaperänäytteiden otosta ja tutkimisesta.

 

Kyläläisten toive saada eri toimijoiden organisoidulla yhteistyöllä kylässä aikaan positiivista kehitystä ilman suuria kustannuksia toteutui pilotin avulla.

Asukkaiden kokemukset

Hankkeeseen palkatulla koordinaattorilla oli tärkeä rooli kyläläisten osallistamisessa projektiin. Hän hoiti tiedotusta ja järjesti tapaamisia kyläläisille.

Vaikka entisten sakokaivojen toimivuudessa ei asukkaiden mukaan ollut ongelmia, olivat ne heidän mielestään vanhoja ja uusimisen tarpeessa.  Puhdas juomavesi ja järvivesi ovat kyläläisille tärkeitä asioita. Asukkaiden tyytyväisyyttä lisää tieto siitä että uusi järjestelmä on parempi myös ympäristön kannalta.

 

Omien sakokaivojen korvaaminen kunnallisella viemärillä vähensi asukkaiden roolia ylläpitää ja huolehtia jätevesijärjestelmistään. Talojen omistajat ovat nyt vastuussa vain omista kiinteistökohtaisista putkista ja pumpuista. Pumpun merkkivalo kertoo jos jotain on vialla.  

 

Kunnallisten vesimaksujen myötä vuosittaiset kotitalouskohtaiset kustannukset nousivat verrattuna entisiin sakokaivojen tyhjennysmaksuihin.

Juomavesi on kyläläisten mielestä nyt kylmempää ja se maistuu erilaiselle kuin kaivovesi. Asukkailla ei ole ollut ongelmia uuden järjestelmänsä kanssa tähän mennessä.

 

Vesiosuuskunta on kasvanut ja lähikylään ollaan rakentamassa uusia putkia.

Gennarby, Raaseporin kaupunki
Gennarby, Raaseporin kaupunki
Gennarby, Raaseporin kaupunki
VillageWaters-projektin jäsenet tutustuivat pilottikohteeseen 20.9.2017

VillageWaters Project
VillageWaters suggest most effective wastewater treatment solutions in scattered dwellings households, which use their own, independently operated water purification systems.

Helping Homeowners
Environmentally oriented families and homeowners, who live in scattered dwellings areas, where connecting to larger wastewater plants is not option because rural distances.

Project Outcome
Project compares the potentially best-fitting wastewater treatment systems, based on economic, social and environmental aspects and publishes data in Information Tool. 

Communication
SYKLI Environmental School of Finland
PL 72, 11101 Riihimäki, Finland
Jari Heiskanen (Chief Web Manager),
phone. +358 50 375 2657,

Web Design and CMS by

Gennarby, Raaseporin kaupunki

Gennarby, Raaseporin kaupunki

Kylän tarina Gennarbyn kylä koostuu vanhasta asutuksesta, joka on muodostunut Gennarbyträsket -nimisen järven rannassa olevan meijerin ympärille 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla Järven rannalla on noin kymmenen talouden asutus

Gennarby, Raaseporin kaupunki

www.villagewaters.eu © 2016-2019 VillageWaters Project »